

Sormien artriitti eli niveltulehdus on bakteerin tai viruksen aiheuttama nivelen tulehdus, joka aiheuttaa turvotusta, kuumotusta, kipua ja punoitusta.
Nivelen bakteeritulehdus voi alkaa nivelen leikkauksesta, tähystyksestä tai niveleen ruiskutetusta lääkkeestä. Yleensä taustalla on siis jo jokin muu nivelvaiva, jonka hoidon yhteydessä kehittyy bakteeritulehdus. Virukset voivat niin ikään aiheuttaa niveltulehdusta, jotka kuitenkin ovat lievempiä ja menevät yleensä ohi muutamassa viikossa. Myös ihmisen kudostyyppi voi altistaa niveltulehduksille.
Sormien artriittia voi ehkäistä välttämällä sitä aiheuttavia bakteereita ja viruksia. Ravitsemuksella on myös merkitystä niveltulehduksen ja muiden nivelsairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Esimerkiksi paaston on tutkittu lievittävän niveltulehduksen oireita paaston aikana. Sormien atrtiitin oireita voidaan helpottaa siihen kehiteltyjen sormitukien avulla.



