Olkanivelen subluksaatio

olkapään sijoiltaanmeno

Mikä on olkanivelen sijoiltaanmeno?

Olkanivelen sijoiltaanmenossa eli luksaatiossa olkaluun pää lähtee pois nivelkuopastaan ja siirtyy samalla eteenpäin. Oireina on kipu olkaniveltä liikuteltaessa sekä se ettei olkavarren nostaminen onnistu. Kun niveltä painellaan yläpuolelta, voidaan tuntea kuoppa. Kädessä voi myös tuntua puutumista tai pistelyä varsinkin tapahtumahetkellä.

 

Olkanivelen sijoiltaanmenon syyt

Olkanivelen sijoiltaanmeno aiheutuu tavallisesti kaatumisen yhteydessä aiheutuneesta voimakkaasta olkaniveleen kohdistuneesta iskusta tai äkillisestä riuhtaisusta.

 

Olkanivelen sijoiltaanmenon hoito ja uusiutumisen ennaltaehkäisy

Sijoiltaanmenneen olkanivelen paikoilleen asettelu vaatii ammattihenkilön toimenpiteitä, joten on syytä hakeutua aina hoitoon mikäli oireet viittaavat sijoiltaanmenoon. Tässä yhteydessä syntyy aina vaurioita nivelkapseliin ja nivelsiteisiin, minkä vuoksi paikoilleen aseteltu olkavarsi sidotaan vartaloon kolmeksi viikoksi. Sen aikana olkavartta ei saa kääntää liikaa ulospäin, ettei sijoiltaanmeno uusiudu. Kerran sijoiltaan mennyt olkanivel menee helpommin uudelleen sijoiltaan ja useasti toistuessaan se voi vaatia leikkausta. Vamman uusiutumista voidaan ennaltaehkäistä myös olkapäätuilla.

Tuotteet 1 - 10  (Yhteensä 10)
Rehband 7731 Shoulder X-Stable olkapäätuki, Core Line - Olkatuet - 0773114222 - 1
Rehband
 99,95 €
Useita vaihtoehtoja
Meyra 2752 AS-15 Medical kantoside tyynyllä - Olkatuet - 2752011 - 1
Meyra Medical
 67,00 €
Useita vaihtoehtoja
Ottobock 5055 Acro ComforT olkatuki - Olkatuet - 5055L - 1
Otto Bock
 108,90 €
Useita vaihtoehtoja
Ottobock 50A11N Omo Immobil Rotation olkapääortoosi - Olkatuet - 50A11L-L - 1
Otto Bock
 290,50 €
Useita vaihtoehtoja
Ottobock 50A8 Omo Immobil Sling kantoside - Olkatuet - 50A8L - 1
Otto Bock
 36,90 €
Useita vaihtoehtoja
Ottobock 50A9 Omo Immobil Sling Abduktio kantoside - Olkatuet - 50A9L - 1
Otto Bock
 69,90 €
Useita vaihtoehtoja
DonJoy kantoside tyynyllä, yksi koko - Olkatuet - 81-92070 - 1
DonJoy
19,50 €
Heti varastossa
Qmed 4-Arm kantoside - Olkatuet - DRQG0A-L - 1
Qmed
 19,50 €
Useita vaihtoehtoja
Qmed kantoside stabilisointiremmillä, yksi koko - Olkatuet - QSM00090 - 1
Qmed
42,50 €
Heti varastossa
Trulife SE110 Hemisafe olkapään subluksaatiotuki - Olkatuet - SE110L-02 - 1
ALE -50%
Trulife
 74,40 €148,80 €
Useita vaihtoehtoja